Ennen internetin aikakautta natsit huutelivat kylänraitilla, paitsi okkultismiin hurahtanut Pekka Siitoin, joka kirjoitti kirjoja. Valtakunnanjohtaja Siitoin osasi todistettavasti lukea ja kirjoittaa, ja oli näillä ominaisuuksillaan pitkään jäämässä sinivalkonatsien viimeiseksi kynänkäytön taitajaksi. Vuonna 2010 YLE TV1 esitti Miki Brunoun ohjaaman televisiodokumentin Tosi Tarina: Kynän valtakunta, joka kertoi Pekka Siitoinin luku- ja kirjoitustaidosta hänen poikansa Paulin silmin. "Ukon natsisanataide on suuri ylpeyden aihe suvulle", Pauli Siitoin sanoo dokumentin alussa.
18 vuotta Siitoinin jälkeen syntynyt Seppo Lehto, valistaja ja aluepalautusten small new man, korvasi luku- ja kirjoitustaidottomuutensa suurella aatteen palolla. Suomen oikeuslaitoksen ajojahdin kohteeksi joutunut Lehto tuomittiin syyttömänä miehenä useista kunnianloukkauksista. Puolustuksen pääargumentti Lehdon syyttömyyden puolesta oli lukuisat netin blogit, jotka väitetysti olivat Lehdon käsialaa. "Voiko luku- ja kirjoitustaidoton ihminen kirjoittaa näin paljon tekstiä, vieläpä näin käsittämättömän vaikeaselkoista tekstiä", kysyi Lehdon puolustusasianajaja.

Ns. Lehto-oikeudenkäynnin aikana urjalalainen sanaseppo ja kunnanvaltuuston perussuomalaisten varajäsenten runosielu, sielunruokataiteilija ja kokki Rami Sipilä (s. 1981) huolestui kanssanatsiensa heikosta kielitaidosta. Tavanomaista politiikkaa kokeillut ja sen kautta vaikuttamiseen uskonsa menettänyt Sipilä lähti kokeilemaan suoraa kansalaisvaikuttamista ja perusti Facebookiin ansaittua huomiota herättäneen ryhmän "Olen valmis istumaan muutaman vuoden peruskoulun äidinkielenopetuksen parantamisesta!!".
Siitoinin ja Lehdon esimerkkiä seuraten Sipilä on huolestunut asioista laajalla skaalalla – onhan ainoa hyvä natsi usean asian nettinatsi. Sipilän agendalla on ollut mm. huoli lyhytkasvuisten natsitovereiden yhteiskuntakelpoisuudesta, joka poiki sekin Facebook-ryhmän, hieman vähemmälle huomiolle jääneen "Autetaan kääpiönatsiystävämme takaisin puurolautasen ääreen".
Sipilän nettinatsitovereidensa kanssa käymistä keskusteluista on tihkunut tietoa, että Sipilän seuraava avustuskohde on nettinatsien siskot. Työnimellä "Myös nettinatsien siskoilla on oltava oikeus nuolla valkoisen miehen karvaista persettä!" kulkevasta Facebook-ryhmähankkeesta kuultaneen enemmän vuonna 2011.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti