23.12.2010

Evoluutio


Ennen internetin aikakautta natsit huutelivat kylänraitilla, paitsi okkultismiin hurahtanut Pekka Siitoin, joka kirjoitti kirjoja. Valtakunnanjohtaja Siitoin osasi todistettavasti lukea ja kirjoittaa, ja oli näillä ominaisuuksillaan pitkään jäämässä sinivalkonatsien viimeiseksi kynänkäytön taitajaksi. Vuonna 2010 YLE TV1 esitti Miki Brunoun ohjaaman televisiodokumentin Tosi Tarina: Kynän valtakunta, joka kertoi Pekka Siitoinin luku- ja kirjoitustaidosta hänen poikansa Paulin silmin. "Ukon natsisanataide on suuri ylpeyden aihe suvulle", Pauli Siitoin sanoo dokumentin alussa.

18 vuotta Siitoinin jälkeen syntynyt Seppo Lehto, valistaja ja aluepalautusten small new man, korvasi luku- ja kirjoitustaidottomuutensa suurella aatteen palolla. Suomen oikeuslaitoksen ajojahdin kohteeksi joutunut Lehto tuomittiin syyttömänä miehenä useista kunnianloukkauksista. Puolustuksen pääargumentti Lehdon syyttömyyden puolesta oli lukuisat netin blogit, jotka väitetysti olivat Lehdon käsialaa. "Voiko luku- ja kirjoitustaidoton ihminen kirjoittaa näin paljon tekstiä, vieläpä näin käsittämättömän vaikeaselkoista tekstiä", kysyi Lehdon puolustusasianajaja.



Ns. Lehto-oikeudenkäynnin aikana urjalalainen sanaseppo ja kunnanvaltuuston perussuomalaisten varajäsenten runosielu, sielunruokataiteilija ja kokki Rami Sipilä (s. 1981) huolestui kanssanatsiensa heikosta kielitaidosta. Tavanomaista politiikkaa kokeillut ja sen kautta vaikuttamiseen uskonsa menettänyt Sipilä lähti kokeilemaan suoraa kansalaisvaikuttamista ja perusti Facebookiin ansaittua huomiota herättäneen ryhmän "Olen valmis istumaan muutaman vuoden peruskoulun äidinkielenopetuksen parantamisesta!!".



Siitoinin ja Lehdon esimerkkiä seuraten Sipilä on huolestunut asioista laajalla skaalalla – onhan ainoa hyvä natsi usean asian nettinatsi. Sipilän agendalla on ollut mm. huoli lyhytkasvuisten natsitovereiden yhteiskuntakelpoisuudesta, joka poiki sekin Facebook-ryhmän, hieman vähemmälle huomiolle jääneen "Autetaan kääpiönatsiystävämme takaisin puurolautasen ääreen".



Sipilän nettinatsitovereidensa kanssa käymistä keskusteluista on tihkunut tietoa, että Sipilän seuraava avustuskohde on nettinatsien siskot. Työnimellä "Myös nettinatsien siskoilla on oltava oikeus nuolla valkoisen miehen karvaista persettä!" kulkevasta Facebook-ryhmähankkeesta kuultaneen enemmän vuonna 2011.

22.12.2010

Haaskalla on hyvä olla



Suomen iltapäiväjournalismin siunaustilaisuuteen Tapiolan kirkossa osallistui sankoin joukoin ihmisiä. Jo ennen tilaisuuden alkua kirkon ulkopuolelle muodostui satojen ihmisten jono. Noin 700 mahtui sisälle, kymmeniä jäi kuuntelemaan tilaisuutta ulkopuolelta kaiuttimista.

Iltapäiväjournalismin ystäväpiiristä hautajaisiin olivat saapuneet esimerkiksi muusikko Kari Tapio, viihdetaiteilija Kari Tapio ja laulaja Kari Tapio. Myös laulajat Kari Tapio (Kari Jalkanen), Kari Tapio sekä Kari Tapio olivat paikalla.

Myös valtiovalta muisti iltapäiväjournalismia. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r) luonnehti adressissa iltapäiväjournalismia kansakuntamme sieluntuntojen tulkiksi.

Eräänä ensimmäisistä journalismin hautajaisiin jonottamaan tuli entinen naapuri Kari Tapio.

"Journalismi oli naapurina samanlainen kuin telineessäkin; se ei diivaillut yhtään ja oli erittäin rento", kertoi Myyrmäessä journalisminaapuriinsa tutustunut Tapio.

Iltapäiväjournalismin orkesteri esitti kirkossa kappaleet Valoon päin, Kuin taivaisiin ja Myrskyn jälkeen. Kari Tapion tulkitsemana kuultiin kappale Oi muistatko vielä sen virren.

Siunaustilaisuus oli myös suuri Kari Tapio -tapahtuma: kymmeniä Kari Tapioita ja Kari Tapioita odotti ennen tilaisuutta kirkon ulkopuolella.

Myös poliisi oli paikalla varmistamassa tilaisuuden sujumisen.

Iltapäiväjournalismi kuoli 22. joulukuuta.

21.12.2010

Talvisota revisited



Kun syksyllä jommankumman iltapäivälehden kannessa puhuttiin pahimmasta talvesta 1000 vuoteen, ei arvannut kuinka lähellä oltiin totuutta. Iltapäivälehtiä (os. laskiämpäri) seuraamalla viimeinen kuukausi todella on tuntunut tuhatvuotiselta. Sääli ettei talvi 2010-11 ole talvisotaan liittyvä juhla- ja merkkivuosi – mitä hienoimmat aasinsillat jäävät nyt käyttämättä.

"Lumen saartama kahvila - rouvat motissa!"
"Lumen suurhyökkäys - Mannerheim-patsas murtui!"
"VR menetti Karjaan - kovat sopimusehdot!"

Menee se toki ilmankin, ja onneksi lehdistössä on tajuttu yhdistää ns. human interest -aiheet alati pahenevaan lumiseen helvettiin:

"Kari Tapio kuoli auraamattomalle kotipihalleen."
"PS: Rajoittamaton lumentulo uhkaa suomalaista kulttuuria."
"Nettinatsit uhkailevat auraajia!"

Mitä tekee valtiovalta? Käy tietysti omaa erillissotaansa kukkakauppoja vastaan.

Terveisiä täältä jostakin, tätä se Lordin voitto ties.

Maailman kahdeksas ihme



Iltasanomat (os. Sanoma) kertoi tänään, kuinka Jone Nikulan täytyi liittyä Facebookiin, koska Radio Rock (os. Sanoma) oli saanut verkon suosituimmassa yhteisöpalvelussa yli 100 000 tykkäystä. Onko Nikula kaivuri-Mutasen (os. Jukka Mutanen) suosion perässä, vai ovatko työtarjoukset vähenemään päin? Ken tietää, mutta verkostoituminen kannattaa aina ja kyllähän sata tuhatta tykkääjää kertoo paljosta.

Erilaiset yhteisöpalvelut ovat aikamme hienoin ja vaikutusvaltaisin saavutus. Vai mitä sanotte seuraavista: 2000-luvulla musiikkibisnes oli kuolla piratismiin, kunnes Myspace alkoi tuottaa liukuhihnalta maailmanluokan artisteja. Haitin maanjäristyksen uhriluvun puolitti mikroviestipalvelu Twitter, jonka avulla raunioista paikallistettiin tuhansittain ihmisiä. Suomen syksyllä 2010 lamaannuttanut yleislakko lähti pienestä, muutamalle kaverille linkatusta FB-sivusta.

Nikulankin kannattaa jo liittyä vaikuttajien joukkoon.